Moikka jälleen kaikki mun blogin ihanat lukijat! Oon hurjan iloinen ja samalla haikea, nimittäin tää tulee olemaan melko varmasti mun viimeinen blogipostaus Landettajan blogiin. Niin paljon kaikkee huimaa on ehtinyt tapahtua tässä ajassa, kun tätä blogia aloitin kirjottaa. Ratkaisin Landemian mysteerin, kiertelin ympäri Etelä-Pohjanmaata, tutustuin uusiin ihmisiin ja paikkoihin, tapasin kalakaverin, menin naimisiin ja nyt oonkin karijokinen itsekin.
Me tosin mentiin naimisiin kalakaverin kanssa elokuun ensimmäisenä lauantaina Karijoen kirkossa, ja jotenkin oon niin haltioissani tästä kaikesta. Edes pieni sade ei meidän täydellistä päivää pystynyt pilaamaan ja meidän karkelot jatkui myöhään tummuvaan elokuiseen yöhön. Kaikkien läheisten ja ystävien läsnä ollessa päästiin juhlimaan parasta päivää ikinä! Ja ne polttarit, jotka mun kaverit järjesti mulle… Mun kaverit pääkaupunkiseudulla oli oikeesti tullut tänne Karijoelle ja yhdessä mun paikallisten kaverien kanssa ne oli suunnitellut parhaat (ja eteläpohjalaisimmat) polttarit ikinä!
Aika hassua, kun ajattelee, että pari vuotta sitten oikeesti aloin ihmettelemään ja syynäämään, että mikä tää Landemia oikeesti on. Siitä kaikesta on lähtenyt tää mun blogi ja mun oma landemoituminen. Olin aina luullut, että oon kaupunkilainen henkeen ja vereen, mutta nyt voin sanoa, että en ehkä ookaan vain kaupunkilainen. Oon ehkä sellanen citymaalainen, joka on kuin kotonaan molemmissa, mutta nykyisin vielä enemmän maalla kuin kaupungissa.
Maaseutuelämä teki kyllä vaikutuksen ja aika nopeesti. Täällä on olevinaan hitaampi elämänmeno ja kiireet jää aina heti, kun suljen mun työkoneen ja pääsen lenkille metsään tai tekemään jotain kivaa. Ilmapiiri on niin kiva, kun ihmiset tervehtii toisiaan ja tuntee toinen toisensa. Ehkä Landemia tosiaan tarttui sit muhunkin, tai ainakin musta tuntuu, että se on jotenkin tarttuvaa, erityisesti Etelä-Pohjanmaan alueella. Tosin Landemia on ehkä paras tartunta, minkä ikinä oon saanu. Neuloosi on hyvänä kakkosena. Aloin siis kalakaverin luo muuttaessa neuloa sukkia, kun kalakaveri sano, että sen jalkoja palelee talvisin – ja sitten iski neuloosi. Nyt mulla on kolkyt paria sukkia, joista en tiiä mihin ne tunkisin. Annoin jo sukat kaikille mun kavereillekin…
Tää on tosiaan näillä näkymin mun viimeinen blogi Landettajana, mutta ei sitä tiedä, jos vielä joskus aktivoin tän tilin uudestaan ja alan kirjottelee lisää Landemiasta, maaseutuelämästä ja sen ihmeistä. Nyt ajattelin keskittyä kalakaverin kanssa häämatkan suunnitteluun ja jatkaa vielä muutaman viikon töitä, ennen kuin päästään matkaan. Suunniteltiin matkan määränpääksi jo Italiaa, jossa kierreltäis ihania ja idyllisiä viinitiloja. Maaseutu siis sielläkin kohteena!
Mutta nyt, ciao ja tervetuloa käymään tai vaikka asumaan Etelä-Pohjamaalle! Landettaja kiittää ja kuittaa.