Maallemuutto on kokeilemisen arvoinen seikkailu

Maallemuutto on kokeilemisen arvoinen seikkailu

Uskallanko kokeilla maalla asumista? Olisiko minusta siihen, että asuisin maalla yksin?

 

Nämä ovat kysymyksiä, joita saattaa mielessään pyöritellä muuttopäätöstä tehdessä. Maalla asumista voi kuitenkin hyvillä mielin myös kokeilla.

 

Tarja Tanila-Vaske päätti muuttaa vuodeksi Kuortaneelle. He myivät miehensä kanssa oman asunnon Vantaalla ja sen jälkeen tuli tilanne, että heillä ei ollut asuntoa, kun uudiskohde oli vasta rakennusvaiheessa. Tarja jäi samalla eläkkeelle, mutta miehellä jatkuivat työt Etelä-Suomessa. Tarja päätti ottaa selvää Kuortaneella sijaitsevasta maatilasta, joka on aikanaan heille ostettu. Silloin selvisi maatilan käyvän vakituiseen asumiseen ja Tarja päätti muuttaa Kuortaneelle. Hänen miehensä on viikot töissä Etelä-Suomessa. Tarja kuvailee muuton olleen tavallaan idea kokeilla asumista maalla vuoden ympäri, kun elämäntilanne antoi maalle muutolle mahdollisuuden.

Kuvassa Tarja Tanila-Vaske

Paluu juurille

Tarja kertoi hänellä olevan juuria Etelä-Pohjanmaalla ja sukulaisia asuu Kuortaneella sekä Alavudella. Vaikka sukua asuu Etelä-Pohjanmaalla, Tarjalla oli halu kokeilla asumista itsenäisesti. Suvun läheisyydestä huolimatta Tarja halusi pärjätä yksin: “On se vähän rohkeaakin, mutta olen ajatellut sen niin, että jos jotain sattuisi, niin sitten pitää keksiä toisia ratkaisuja. Vaikka vuoden aikana on sattunut kaikenlaista, on tullut paljon lunta ja auton kanssa on ollut ongelmia, niin on ollut kiva huomata, että sitä sitten pärjää kuitenkin.”, kertoo Tarja.

 

Tarja kertoi isänsä harmitelleen sitä, että hän ei eläkkeelle jäätyään kokeillut palata takaisin kotiseudulleen lakeuksille. Hän harmittelee sitä edelleen, mutta nyt hän ei enää pysty muuttamaan. Tarja on elämänsä aikana kokenut menetyksiä ja sen jälkeen hän on alkanut elää hetkessä ja päivän kerrallaan. Läheisten menetykset ovat tuoneet sen, että on oppinut tajuamaan, ettei tämä elämä ole ikuista ja täytyy elää hetkessä. Sitä hetkessä elämistä tämä kokeilu on myös tuonut.

 

Tarja on nyt miettinyt sitä, miksi ei aiemmin kokeillut maalla asumista. Hän on ollut aikanaan paljon etätöissä, joten senkin varjolla olisi voinut tulla Etelä-Pohjanmaalle. “Nyt kun oli elämänmuutosta niin samassa rytäkässä tuli aika monta muutakin asiaa. Välillä on hirvittänyt, mutta sitten olen vaan yrittänyt rauhoittaa itseni”, naurahtaa Tarja.

Avuliaisuus ja asioinnin helppous ovat olleet iloisia yllätyksiä

Tarja kertoi ilahtuneensa kyläläisten avuliaisuudesta. Hän kertoi, että kun auto oli ollut rikki kylältä tarjottiin heti kyytiä asioille ja korjaamolle. Tällaista apua hän ei olisi kuvitellut  saavansa yhtä helposti Etelä-Suomessa.

 

Parasta Tarjan mielestä muutossa on ollut se että tulee hän minne vaan, niin asioidessa auton saa parkkiin kaupan eteen. “Vaikka luonto ja avaruus sekä väljyys on ihanaa, niin kuitenkin sanon juuri tämän asioinnin helppouden olevan äärettömän mahtavaa täällä.”

 

Erityisesti huonoja puolia muutossa Tarja ei ole kohdannut, mutta mainitsee joidenkin käytännön asioiden aiheuttaneen haasteita. Lumityöt oli sellainen asia, mihin Tarja välillä turhautui. Kuitenkin hän sanoi ottaneensa sellaisen asenteen, että tämä on tehtävä ja ajateltava asiaa positiivisen kautta: “Silloin kun lunta oli paljon ajattelin sen niin, että teen vähän kerrallaan ja tulihan siinä samalla hyötyliikuntaa. Jos asenne on se että “Mun täytyy”, niin silloin asia on heti ikävä. Itse laitoin ulkosaunaan tulet ja menin sinne lumitöiden jälkeen, joten ei ollut minun mielestäni mitään kamalaa”, Tarja kertoo.

 

Tarja kertoi ennen muuttoa pelänneensä syksyn ja talven pimeyttä. Hän kuitenkin kertoi sen olleen helpompaa kuin ajatteli: ”Pelkäsin syksyä ja talvea kun ei ollut katuvaloja, mutta ei ollut niin hirveä ollenkaan, mitä kuvittelin. Ei tämä niin kamalaa ole, vaikka valot ei ulkona pala ja päivät on lyhyempiä. Joskus on jopa tylsää, mutta mielestäni sekin on hyvä tottua, että on siedettävä myös sitä tylsyyttä. Aina ei tarvitse olla menossa, ja minusta tuntuukin, että olen aina ollut menossa joka suuntaa. On ollut hyvä oppia nyt vuoden aikana päästämään kiireen ihannoinnista irti. Kiire kun ei tee minusta yhtään arvokkaampaa.”

On ollut tärkeää oppia olemaan yksin

Tarjan mielestä on ollut myös mielenkiintoista oppia olemaan yksin: ”Se on myös sellainen asia, mikä jokaiselle tulee varmasti jossain kohtaa eteen, että on yksin”. Tarja kuitenkin on huomannut sen, että ystävät Etelä-Suomesta ovat koko ajan pitäneet yhteyttä sekä Kuortaneelta Tarja on saanut uusia tuttavia ja ihmisiä kenelle jutella. 

 

Tarjan mielestä  ihmisen on hyvä lähteä mukaan toimintaan ja ottaa selvää harrastusmahdollisuuksista. Tarjan oma lempiharrastus on ollut talviuinti ja hän kertoikin, miten hyvää tekikään talvella naisten kanssa vaihtaa ajatuksia lauteilla ja jäiden seassa. Kuortaneen suunnalla on monta hyvää talviuintipaikkaa. Tilat olivat siistejä ja hyvä porukka koossa.

 

”Kaikille löytyy varmasti joku oma juttu ja samalla ystäviäkin, kunhan vaan lähtee mukaan. Myös vapaaehtoistöitä on tarjolla jos sellaiset ovat itselle sopivia tehdä, esimerkiksi tapahtumissa”, Tarja korostaa.



Tarja kertoi, että vaikka vuosi asumista maalla tuleekin nyt päätökseen ja paluu Etelä-Suomeen odottaa, voisi hän hyvin kuvitella muuttavansa tänne uudelleen muutamien vuosien päästä. Vuosi Kuortaneella oli upea ja jätti maalla asumisen kipinän.

Pelto auringonlaskussa